keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Hieronnasta helpotusta


Lihasjumeja, hartiat jökissä ja pää kipeä. Tämä on ollut viime aikoina minulle turhankin tuttu olotila, tai oikeastaan tuttua jo hyvinkin pitkältä ajalta. Päätetyöskentely, kiireinen arki ja myönnän – aivan liian vähäinen liikunta, ovat saaneet kropan totaaliseen jumiin. Tilanteen laukaiseminen suorastaan huusi hierontaa.

Eleganssi on toki kauneuskeskus, mutta sen katon alta löytyy hyvinvointia laajemminkin. Anitan vinkkaamana otin yhteyttä Anitan puolisoon, Kari Haapalaan. Viime kesänä hierojaksi valmistunut Kari otti minut vastaan hyväntuulisena, ja lupasi apua vaivoihini. Tämä sopi minulle loistavasti, vaikka pakko myöntää että jännitin hieman mahdollista kipua. Osa lihaksista oli nimittäin niin jumissa, että ne olivat jo kosketusarat. Kari kuitenkin vakuutti, että hieronta tehdään täysin minun tuntemuksiani kuunnellen.

Aluksi Kari tsekkasi selkärankani ja ryhtini, ja totesi ihan samat ongelmat kuin muutkin ammattilaiset aiemmin: lonkka on vino. Tästä syystä koko kroppa ”vetää” toiselle puolen, ja näin ollen kireyksiä löytyy etenkin oikealta puolelta. Alkututkimuksen jälkeen sain köllähtää hierontapöydälle. Kari tekee myös kokovartalohierontoja, mutta nyt aloitettiin pakaralihaksista. Ja tässä välissä pakko on kertoa, ettei pöydällä suinkaan tarvitse makoilla kankut paljaana, sillä hieronta tehtiin viltin läpi. Ja voin vakuuttaa, että tehokkaalta tuntui! Sanoinkin Karille, että tuntemus oli kummallinen: kipua, mutta ei tuskallista, vaan eräänlaista hyvää kipua.

Käsittelyn edetessä ehdimme rupatella mukavia. Kari kertoi, että ensimmäisen kerran hierojan ammatti heitettiin ilmoille jo kymmenisen vuotta sitten. Ajatuksen sähköinsinööriksi kouluttautuneelle miehelleen heitti Anita. Silloin koko idea tuntui ”ihan hullulta”. Sen sijaan Kari  keskittyi pyörittämään Jämsänkoskella Eleganssin yhteydessä toimivaa Kulta-Kelloa, ja niin Anitan idea unohtui.
- Mutta niin siinä vain kävi, että innostuin itse asiasta reilu vuosi sitten. Jotain uutta piti kehitellä, ja tein nopeasti päätöksen lähteä opiskelemaan alaa. Enkä ole joutunut katumaan, tykkään tästä työstä paljon, Kari kertoo.

Tällä hetkellä Kari tekee hierontaa kolmessa eri toimipaikassa, Eleganssin tiloissa Jämsänkoskella, Korpilahdella ja Jyväskylässä. Asiakkaita on kaikenikäisiä, lapsista vanhuksiin. Klassisen hieronnan lisäksi Kari tekee myös kuumakivihierontaa.
- Tulen mielestäni hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa, ja tykkään olla asiakaspalvelutyössä. Ja lisäksi pidän käsillä tekemisestä, eikä työn fyysisyys pelota. Joten tämä homma sopii mulle erinomaisesti!

Ja ainakin minä olen hierontani jälkeen täysin vakuuttunut siitä, että mies on oikealla alalla. En muista koska viimeksi olisin tuntenut oloni niin rentoutuneeksi. Aivan kuin hengittäminenkin olisi helpompaa, ja pään kääntely onnistuu huomattavasti aikaisempaa sutjakammin. Uusi aika on ihan pakko varata heti; Kari taisi saada minusta kertaheitolla vakioasiakkaan.

Kuvissa Karin hierottavana Eleganssin kosmetologi Veera Hartikainen. Veera ei suinkaan makoile ensimmäistä kertaa Karin hierontapöydällä. Veera kommentoi Karin olevan ”ihan loistava hieroja!”

Hierontapalvelu Kari Haapala
puh. 0400 294955


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti